lauantai 31. joulukuuta 2011

Juoksutusta



Hei taas! Olen ollut todella reippaalla päällä, kun eilen tein 3 postausta ja tänään jatkuu :) Suuret kiitokset uudesta lukijasta, uusia otan mielellään vastaan ja siitä  tuleekin parempi bloggausinnostus!

Tänään lauantaina meillä oli aamu-ja päivätalli. Meidän piti siis ruokkia ja viedä hevoset tarhaan yms. Jos haluatte voin tehdä joskus tallivuoroihin liittyvän videopostauksen. Laittakaahan mielipiteitä! Siivoilimme paikkoja ja joimme glögiä ajankuluksi.

Kävin juoksuttamassa Lupun. Sitä on kiva juoksuttaa, kun kulkee omalla moottorilla. Toisin kun poneja sai aina patistaa liikkeelle tuloksetta :) Laitoin ympyrälle kaksi kavallettia, niin sai liinassa mennä niiden yli. Lupulla oli paljon virtaa ja tykkäsi kovasti kavalleteista. Innostui välillä liikaakin ja alkoi pelleilemään mm. meni ohi kavalleteista ja pukitti niitä kohden ja laukkasi täysiä pakoon tai hyppäsi kavalletin yli hirmuisen isosti :D Lopuksi sitten rauhoittui ja meni nätisti kavallettejen ylitse. Siinä oli itsellekkin vähän tarkkuus tehtävää ohjata hevonen kavalletille.


Putte :)

Juoksutan Lupua lähes aina juoksutusvyöllä ja sivuohjilla. Sivuohjilla temppuilee vähemmän ja kulkee nätisti. Mintti suositteli kapsoneita päähän, mutta olen luopunut niistä vaaratilanteiden takia :D Suitsilla saan sentään jotain kontrollia hevoseen, kun niissä on kuolaimet. Kapsoneilla Lupu kisokoi mua pitkin kenttää ja muutaman kerran karkasikin... Kerran sitten meidän takia eräs ratsastaja tippui selästä, silloin kyllä nolotti. :/ Lupu on ollut aina vähän VILLI juoksuttaessa pukittelee hulluna ja lähtee täysiä sutien laukkaamaan. Osaa se mennä nätistikkin, mutta lähes joka kertä vähän aikaa keksii jotain pelleilyä. Irtojuoksutuksesta poika kyllä tykkää kovastikkin :)




Huomenna sitten Jutan ja Kärin kanssa maastoon. Otan mukaan kameran, jos sillä jotain materiaalia saisi, voi olla että jää vähän vähemmälle, koska meillä ei ole koskaan RAUHALLISTA maastoa :DD Mitä ootte mieltä, jos kertoisin vähän ensi vuoden tavoitteista ja lyhyesti kuluneesta vuodesta? Muitakin postaus ehdotuksia saa laitella!! :) KOMMENTTIA ja PALAUTETTA tulemaan!! :) Hyvää uutta vuotta!

Tallijengi pulkkailemassa :D


Tammikuussa lähdössä ponin kanssa maastoon


perjantai 30. joulukuuta 2011

Valmennus ja hyvä mieli! :)

Kaverini koira, Urho :)
Tänään oli Mintin valmennus. Lupu tuntui jo alkuverkassa tosi energiseltä ja mukavalta. Paljon paremmalta mitä eilen. Teimme väistöjä ja taivutuksia. Lupu alkoi mukavasti pyöristyä ja kerranki liikkeet tuntuivat normaaleilta. Suu kyllä vielä kävi, mutta se on tavallaan Lupun oma tuotemerkki :D Se on tehnyt sitä aina eli on vain huono tapa. Rentoutuessaan täysin suu on hiljaa, mutta jos on liikaa pöljäilyenergiaa, kuten tänään tai tehdään hankalaa tehtävää suu alkaa louskua. Oli suu välillä hiljaakin. Jes olimme Mintin kanssa aivan intona, kun Lupu vaikutti jo aika normaalilta! Akupunktio siis teki ihmeitä, Lupulla on nyt kerran viikossa akupunktio hoito. Laukassa otimme pari kokoamis pätkää ja meni MAHTAVASTI :) Hypättiin jumppa-sarjaa ja tällä kertaa hyppäsi hyvin, ei tiputellut ja oli muutenkin terävä ja innokas! Ei otettu montaa hyppyä, kun kulki niin hyvin. Jospa se nyt alkáisi paranemaan ja päästäisiin treenaamaan ensi kauden kisoihinki :) Yksi video tunnilta. Harmi kun äiti ei kuvannut, kuin lopusta. Liikkui niin hyvin verkassa. Video on kuvattu äidin kameralla, siksi niin huono laatu. 
                                http://youtu.be/XArDkS7ZYLs

 

Varustepostaus

Nyt vihdoinkin varustepostaus, oon saanut tän jo ajat sitten valmiiksi, mutta koneeni takia en ole voinut julkaista tätä. Loimia en kuvannut, kun haluan kuvata ne hevosen päällä :) Elikkäs teen joskus jonkinlaisen loimipostauksen. Silloin kauan sitten Vkloppuna oli  se ratsastuksenpilateskurssi, se oli MAHTAVA kurssi ;) On pieniä teknisiä ongelmia saada videot ulos kamerasta, joten siksi kurssista kerron myöhemmin... - Pahoittelen LIKAISIA varusteita!!

GG yleishuopa + huppu, Ratsumestareilta

euro star  laadukas, ihanan paksu yleishuopa, ostettu Rovaniemeltä kisoista + huppu equiline

merkistä ei tietoa, flättäri malliltaan,Heidiltä ostin 15eurolla hinta laatusuhde 10

equiline flättärihuopa, ostettu Ratsumestareilta

equiline yleishuopa, ostettu HIHS:sta



 

karvaromaani, vähän käytetty


veredus suojat, ostettu Äimärautiolta

 
vanhat rispaantuneet arki suojat, tuli Lupun mukana


heijastin bootsit, horze
resut nahka bootsit, ostettu Äimärautiolta
kuljetussuojat lamicell, ostettu Ratsu Mestareilta
horze, rusk joustopintelit ja valk fleecepintelit

eskadron harjakassi, ostettu Ratsu Mestareilta
juoksutus-setti, hööks
panssari ostettu Ratsu Mestareilta. Normi vyö, stubben,tuli Lupun mukana

nahka/nylon päitset + naru, tuli Lupun mukana
fleecepäitset + naru ostettu Ratsumestareilta

nahkapäitset, hööks ja naru

GG martingaali, ostettu Ratsu Mestareilta




GG suitset nahkaohjilla + Sprengerin kolmipala kuolaimet, kummatkin Ratsumestareilta







suitset stubben + normi ohjat, harvoin käytetty, tuli Lupun mukana


POSTAUS VIHDOIN

Alkuun pahoittelen todella paljon pitkää postaustaukoa!! Viime postauksesta on jo aikaa, mutta syy ei ole minun :( Koneeni on ollut rikki ja nyt se toimii jotenkin. Kamerassani on myöskin jokin ongelma, kun en saa videoita ulos. Olen sen verran perfektionisti, että haluan laittaa joka postaukseen kuvia, joten ongelmana on ollut se ettei kone anna käyttää niitä.. Nyt asia on paranemaan päin! Onneksi :) Koneessani oli pari viirustakin, muttei ole enään :D Joo olen todellakin tekniikan ihmelapsi! Vieläkin on ongelmia videoiden kanssa, joten laitan postauksiin ainakin kuvia, tosin suurin osa on vanhoja, kun kamerakin takkuilee. Olen kokoajan halunnut postailla, mutta en ole voinut :(( Noo muutenkin tuntuu siltä, että kaikki menee päin P:tä..

Fullcheek
Nyt pitkä stoori kuulumisista. Eli istuntakurssin jälkeen Lupu oli taas paranemaan päin! Se kulki rennosti suu kiinni ja meni kivasti pyöreänä. Kävin Mintin estevalmennuksessa ja se ei sujunut ihan putkeen... Noh Lupulla ja itsellä oli ollut parin kuukauden hyppytaukokin, kun sairastellut hevonen. Sitten alkoi pikku hiljaa huononemaan, muttei vielä merkittävästi. Kunnes Eeva ratsasti Lupun ja oli epäpuhdas. Olin klipannut juuri Lupun ja oli ilmeisesti saanut vähän kylmää lihaksille. Sen takia liikkui epäpuhtaasti. Kokeiltiin Fullcheek kuolainta ja meni paljon paremmin. Nyt olisi tarkoitus ostaa sellaiset.

Lähipäivinä olen mennyt sillä uudella kuolaimella. Muutamassa valmennuksessa olen käynyt. Esteillä on hieman löysä ja tiputtelee puomeja, mitä ei normaalisti tee. Eikä olla hypätty kuin max 90cm. Paljon jumppa harjoituksia ja puomeja. Oikeapuoli on paljon hankalampi ja siihen kääntyminen hankalaa. Lupu on ollut tosi jäykkä ja eteenkin lavoista. Äiti on hieronut monena päivänä Lupua ja joka päivä ollaan venytelty, niin kuin ainaKeskiviikkona kävi akupunktiohoitaja tekemässä Lupulle hoidon. Hän sanoi, että jäykkyys johtuu myöskin kelistä ja hormonitoiminnasta. Kun on ollut niin leuto talvi, niin hevoset eivät oikein osaa asennoita, että on talvi. Lupulla on häikkää maksassa ja munaisissa(ei siis vakavaa, mutta siellä vähän ongelmaa). Lupu on turhautunut ja tarvii virikkeitä ja normaali liikuntaa/hyppyjä. Suolaa ostettiin myös lisää, kun tarvitsee sitä ja on loppunut jonkin aikaa sitten.


Oulunsalo, metsäpolku.
 Torstaina ratsastin hallissa ja oli todella jäykkä. Suuta värkkäsi kokoajan, vaikka yritin ratsastaa eteen alas, enkä kokeillutkaan koota. Hirveesti oli virtaa ja kiirehti paljon. Lopuksi sitten rentoutui ja tuli tuntumalle. Ravasi nätisti pitkässä muodossa. Tänään olisi Mintin valmennus, saas nähdä onko parempi vai huonompi? Vkloppuna lähdemme pikästä aikaa kunnon maastolenkille, joka tarkoittaa 2-3h. Oulunsalossa onkin oikein upeat maastot, lukemattomineen reitteineen ja hiekkakuoppineen. Koskaan ei tarvi mennä samaa reittiä :)

torstai 24. marraskuuta 2011

Kuulumiset ja vähän shoppailua

Mountain Horsen pipo :)




Heips! Nyt on ollut jotenkin vähän urpo olo, kun ei ole enään Dani ponia :( Tottunut aina kurkkii tarhaan, et missä poni luuraa, mutta nytte tarhassa ei oo kun vain Katja ja Preta. Lupu on ollut tänään ja eilen pitkästä aikaa tosi kiva! Alkaa muistuttaa jo normaalia, eikä takapää petä alta ja suu lonksu :) Tänään meninkin vähän puomeja Y:n muotoisesti. Eikä kolautellut puomeja. JEE. Tänään kävin vähän Päivin kans shoppailee Ratsu Mestareilla ja sieltä löytyikin  Equipagen topparatsastushousut, kun edelliset kävi jo pieneksi. Olihan ne käytössä sen neljä vuotta ;) Ja sitte Mountain Horsen pipo, joka oli aiiivan IHANA ja sit vielä kauan haaveiltu equilinen fleece. Sekin on aivan HUIPPU :)))) Ihana karvainen ja lämmin, hinta kylläkin kirpaisi kovasti, mutta laadultaan 10+Sellasta tällä kertaa... Varustepostailua tulossa, toivoisin kyllä lisää lukijoita, niin olisi kivempi kirjoitella! Vkloppuna mulla on istuntakurssi Oulunsalossa, menen sinne Lupulla. Pyydän jonkun kuvailemaan, niin sais blogiin uusia kuvia ;)
Elämäni rakkaus <33
Equipen topparatsastushousut




maanantai 21. marraskuuta 2011

Rakas ponini



Danille omistettu:

Ruusukehai :)

Sinut kanssasi reilu neljä vuotta kuljin. Se oli elämäni parasta aikaa! Opetit minut ratsastamaan, niin alkeistasolta kansallisiin kilpailuihin. Et ollut helppo poni, sen tiedän. Mutta kehityin kanssasi paljon, eteenkin viimeisen vuoden aikana, jolloin sain sinut kokonaan omakseni ja olin kanssasi päivittäin. Opin miten hevosen kanssa tulee toimia ja minkälaista on olla hevosen omistaja. Se on vastuullista ja toisaalta rankkaa hommaa, mutta kyllä se on sen veroista! Muistan ensimmäisen kerran kun ratsastin sinulla, enkä pitänyt siitä yhtään. Halusin kuitenkin ponin. Et ollut paras mahdollinen aloittelijan poni, mutta en kadu hetkeäkään mitä olet minulle tehnyt. Monet kerrat tulin itkien ratsastamasta ja heitit minut pusikkoon. Olit kova pukittelemaan ja niin olet edelleenkin. En olisi koskaan uskonut, että me tulisimme menestymään isommissa kisoissa. Edellisillä omistajilla kielsit ulos paljon, minun kanssa heti ensimmäinen alue startti meni puhtaasti. Olin niin onnellinen! Menihän siinä aikaa että kemiat kohtasivat, mutta olin kärsivällinen ja topakka. Et koskaan päästänyt minua helpolla, vaikka pelastitkin minut monesta pinteestä. Sinun kanssasi on tullut koettua ikimuistoisia hetkiä. En koskaan unohda niitä! Olet aina muistoissani nyt ja ikuisesti! <3

lauantai 19. marraskuuta 2011

Vihdoinkin postailua!


Ensinnäkin pahoittelen kovasti postaustaukoa! Siihen on kylläkin hyvä syy, nimittäin isoveljeni oli pahassa onnettomuudessa ja kaikki voimani on mennyt asian käsittelyyn. Mutta jatkossa olen reippaampi! Luultavasti huomenna, ellen tänään innostu teen Danille omistetun postauksen. Poni lähtee siis tiistaina kuukaudeksi koeajalle ja haluan kiittää ponia kaikesta mitä olen sen kanssa kokenut <3

Kerronpas nyt viimepäivistä :) Torstaina menin Danilla ilmansatulaa ja poni oli alkuun ihan ok. Sitten tein väistöjä ja napsautin raipalla vähän ponia, niin poni sai hirveet kilarit! Veti ainakin kymmenen köyrypukkia ja herranjumala ne oli isoja! Poni hyppäs metrin ilmaan ja veti pään alas ja pukitti! Ja teki niitä kymmenen peräkkäin ja ihmeen kaupalla pysyin selässä!! Dani kyllä osaaa vetää hirmuisia pukkeja, mutta ei oo koskaan neljän vuoden aikana noin isoja... Noo olin ponille ihan raivo ja se katto silleen kauhuissaan, et vittu toi pysy selässä! Hihiii sitten poni meni niin nätisti koko lopputunnin :)
Eilen Dani meni ihan kivasti koulua. Menin koulupenkillä. Lupulla oli vapaa pv kun oli vain huonompi torstaina. Illalla menin Essin kanssa elokuviin kattoo Aamunkoin. Oli ihan huippu leffa! Tuli ostettua yli 11e itselle irtokarkkia + Essin kanssa pökkiin popparit ;) Olin Essillä myöskin yötä ja oli hubaaa.
Tänään kävin ensin Essin kanssa Äimiskällä ratsii Vallun. Se oli ihan kiva poni :) Illemmalla menin sitte tallille hoitaa omat kopukat ja Danilla menin taas ilman satulaa. Tällä kertaa käyttäytyi hienosti <33 Maneesissa oli ainaki 10 puomia sillee kaarevasti, niin menin samal niitä. Lupun juoksutin ja liikkui jo paremmin! Pari kertaa takapää loksahti, mutta ei läheskään niin pahasti kuin ennen. Sivuohjilla meni oikein nätisti pyöreänä. Oli silti vielä takapäästä löysä, hivutti suojiin paljon, eikä normaalisti sitä tee. Ja talutin sitä niiden puomien yli, niin kolisutti melkeen jokaiseen ja kompuroi. Ei nosta siis kunnolla jalkojaan. Jospa se siitä, saatais nyt ne verikoe tulokset, niin selviäis, et mikä vaivaa.



Sori tästä postauksesta tuli tosi pitkä, toivottavasti jaksatte lukee! Huomenna aloitan varusteiden kuvaamisen eli ens viikolla tulee erikoispostaus! :)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Kesältä kuvia + kuulumiset

Heips! Nyt on ollutki taukoo viime postauksesta, mutta eipä meille mittään ihmeempää oo tapahtunut. Tarkoitus oli tehdä se varustepostaus, mutta kameran piuha on hukassa, niin en saa kuvia koneelle. No pitää kuvata jollain toisella kameralla tai voisi ostaa sen piuhan, nimittäin on ollutkin sen puol vuotta hukassa :DD Mulla ei mikään pysy tallessa, nyt oli puhelinki melkee viikon hukkateillä :/

Hyppäsin tänään Danilla ja ehkä viimeistä kertaa(eihän sitä koskaan tiedä), mutta poni oli aivan SUPER! En mennyt mitään kovin isoa, mutta lähinnä puomeja, kaarevia linjoja ja jumppaa. Hyppäsin kerran sen 110cm okserin, eikä ollut mitään ongelmaa päästä yli. Olisi voinut nostaa vielä, mutta poni oli niin kivan oloinen, että päätin lopettaa siihen. Lupulla on nyt ollut tosi kevyttä, tänään oli ehkä hitusen parempi. Huomenna olisi tarkoitus juoksuttaa sitä, niin näen paremmin, et miten se liikkuu :) JEE JA HUOMENNA ESSIN KANS KAUPUNKIIN :))))

Tässä vielä satunnaisesti kuvia menneestä kisakaudesta :